Suomen ystävyyskaupungit Kiinassa

Kolmen suomalaisen kaupungin pormestarit tai kaupunginjohtajat delegaatioineen vierailivat yhtä aikaa Kiinassa ystävyyskaupungeissaan marraskuun lopussa. Matkat tapahtuivat pitkälti toisistaan tietämättä, mutta kaikilla määränpäinä oli ystävyyskaupunki.

Kiinassa liiketoiminta on edelleen usein valtio- ja virkamiesjohtoista, minkä vuoksi monilla aloilla liiketoiminnan käynnistämiseen tarvitaan suhteita paikallisiin poliitikkoihin ja virkamiehiin. Suomalaisilla yrityksillä ymmärrettävästi ei aina ole tarvittavia suhteita valmiina, jolloin ne on luotava.

Ehkäpä helpoin tapa suomalaiselle yritykselle päästä keskustelemaan asioista kiinalaisten poliitikkojen ja virkamiesten kanssa ovat erilaiset vienninedistämismatkat, edellyttäen matkan teeman olevan yritykselle sopiva. Tällaiset vienninedistämismatkat voivat olla esimerkiksi ministeri- tai pormestarivetoisia. Matkan ollessa pormestarivetoinen määränpää on yleensä ystävyyskaupunki, johon on toivottavasti luotu pitkäjänteisesti hyvät suhteet.

Ystävyyskaupunkisuhde otetaan Kiinassa tosissaan ja se on merkityksellinen yhteistyölle. Toimivat ystävyyskaupunkisuhde ei rajoitu pormestarien puheiden pitämisiin, mutta ei pidä myöskään kuvitella pormestarien hoitavan yrityksille liiketoimintaa. Pormestarin rooli on auttaa yrityksiä tapaamaan oikeita henkilöitä ja loput on kiinni yrityksestä.

Alla on lueteltu suomalaisten kaupunkien ystävyyskaupunkeja Kiinassa.

Kaupunki SuomessaKaupunki KiinassaYstävyyskaupunkeja alkaen
AkaaNanchang1997
EspooShanghai1998
Etelä-Savon maakuntaShaoxingYstävyyssopimus 7.1.2014 alkaen
HelsinkiBeijingEi virallisesti ystävyyskaupunkeja, mutta harjoittavat erityistä yhteistyötä.
HyvinkääKunshan2009
InariHandan 
JyväskyläMudanjiang1988
JyväskyläKunmingYhteistyösopimus alkaen 2005
KajaaniJiujiang2006
KokkolaFushun1996
KotkaTaizhou2001
KouvolaJinhua2004. Ystävyyskaupunkitoiminta lakannut.
KouvolaWenzhou2007. Ystävyyskaupunkitoiminta lakannut.
KuopioPudong District, Shanghai2012
LahtiDeyang2000
LahtiWuxi2011
OuluHangzhou2010
RiihimäkiSuzhou 
RovaniemiHarbin2006
SaloWuhanYhteistyösopimus alkaen 2014
SatakuntaChangzhou2008
TampereGuangzhou2008
TurkuTianjinYhteistyösopimus
ValkeakoskiNanchang1997
VantaaJinan2001
VarkausLu’an2004

Voit ilmoittaa mahdollisista korjauksista ja lisäyksistä osoitteeseen info@prd.fi