Miksi perustaa yritys Kiinaan

Suomessa liiketoiminnan harjoittaminen on helpointa kotimaisella eli suomalaisella yrityksellä. Tilanne on sama Kiinassa eli toiminta siellä on helpointa kiinalaisella yrityksellä. Taiwanilainen, macaolainen ja hongkongilainen yritys eivät ole paikallisia Kiinassa muutoin kuin omilla alueillaan.

Kiinassa paikallisen yrityksen suomat edut kuitenkin korostuvat, koska Kiina on yhteiskuntana sekä markkinana suljetumpi, kiinan valuutta ei ole vapaasti vaihdettava, paikallisia yrityksiä suositaan, kaikki asiakirjat ja rekisterit ovat lähtökohtaisesti kiinankielisiä jne.

Liiketoiminnan harjoittaminen Kiinassa paikallisesti

Jos yrityksesi on Suomessa ja myy tavaraa Kiinaan, niin kaikki menee maahantuonnin ja tullauksen kautta ja ostajan pitää maksaa ulkomaille, mikä edellyttää esimerkiksi henkilökohtaista pankkikonttorissa käyntiä. Tämä on vaivalloista ostajalle, mutta myös suomalaisen yrityksen pitää tehdä myynti vientikauppana asiaan kuuluvine paperitöineen.

Jos yrityksesi on rekisteröity Kiinaan, niin kauppa voidaan tehdä paikallisesti, koska kiinalainen yrityksesi on jo tehnyt maahantuonnin asiakkaan puolesta. Tämä on huomattava helpotus asiakkaalle, mutta myös sinun yrityksesi pystyy kontrolloimaan toimitusketjua pidemmälle.

Kun tavara on jo maahantuotu Kiinaan, niin tällöin yksinkertaisimmillaan tavara ja raha vaihtavat omistajaa yhtä aikaa ja yrityksesi (myyjä) antaa ostajalle verovähennyskelpoisen kuitin eli fapiaon. Fapiao on kiinalainen erikoisuus, sillä Kiinassa verottaja ei hyväksy yritysten itse kirjoittamia kuitteja, vaan myynnistä pitää antaa ostajalle verottajan järjestelmästä verokuitti eli fapiao. Fapiaon voi myöntää ainoastaan kiinalainen yritys (hongkongilainen, macaolainen ja taiwanilainen yritys pois lukien).

Miksi perustaa yritys Kiinaan

Yrityksen perustaminen Kiinaan on vahva signaali erityisesti tarjouskilpailuissa ja projektimyynnissä, että olet oikeasti läsnä Kiinassa ja sitoutunut pitkäkestoiseen toimintaan maassa. Jos yrität myydä pidempi kestoista projektia tai tuotteita, jotka edellyttävät huoltoa tms., niin ostaja voi pohtia, että millaista tukea pystyt tarjoamaan Kiinassa, jos sinulla ei ole edes yritystä Kiinassa. Kiinalainen ostaa tässäkin tapauksessa mieluummin Kiinaan rekisteröidyltä yritykseltä kuin ulkomaalaiselta. Voihan toki olla, että todellisuudessa voisit hoitaa asiat Suomesta käsin, mutta ostaja ei sitä välttämättä usko taikka tarjouskilpailun viralliset tai epäviralliset säännöt edellyttävät paikallista yritystä.

Kiinassa olevan kiinalaisen henkilön palkkaaminen onnistuu laillisesti vain kiinalaisella yrityksellä. Tämä johtuu siitä, että työntekijän pitää olla työsuhteessa sellaiseen yritykseen, jonka viranomaiset voivat saattaa vastuuseen työntekijään kohdistuvista laittomuuksista. Vain paikallinen yritys voi suorittaa paikalliset sosiaalivelvoitteet (esim. eläke).

Kiinalainen yritys ja henkilökunta Kiinassa auttavat yhteydenpidossa paikallisten asiakkaiden kanssa. Suomen ja Kiinan aikaero on 6 tuntia (5 tuntia kesäaikana), joka jo sinällään tekee yhteydenpidosta vaikeampaa, vaikka kieli- ja kulttuuri olisivatkin hallussa. Ajantasainen markkinatieto on arvokasta, mikä johtaa parempaan liiketoimintaan. Kiinalaiset ostajat eivät ole tottuneet odotteluun, vaikka Suomessa olisi kesälomasesonki. Potentiaalisista asiakkaista pitää ottaa koppi nopeasti.

Vastuullinen hankinta Kiinasta

Hankinta Kiinasta ei ole sen vastuullisempaa tai vastuuttomampaa kuin vaikkapa Ruotsista. Ai että miten niin? Minäpä kerron.

Vastuullinen hankinta perustuu hankintaketjujen tuntemiseen. Ruotsista hankittu tuote voi myös tulla Kiinasta eli mistä tuote ostetaan ei määrittele vastuullisuuden näkökulmasta yhtään mitään. Jotta vastuullisuutta voi arvioida, on ensin selvitettävä hankintaketju riittävällä tarkkuudella. Mikä sitten on riittävä tarkkuus, niin se riippuu ostajan, asiakkaiden ja yhteiskunnan asettamista vaatimuksista ja odotuksista.

Tänä päivänä myös yksittäiset kuluttajat odottavat, että heidän ostamansa tuote on tuotettu vastuullisesti ja että myyjä osaa sanoa muutakin kuin, että vastuu on tehtaalla, missä ikinä se onkaan. Entä pitäisikö myyjän tietää jokaisen tuotteen ja komponentin ja raaka-aineen historia kokonaisuudessaan, kun valikoimassa on tuhansia tuotteita? Lienee monelle yritykselle mahdoton homma, mutta tuotevalikoiman vastuullisuus tulisi tuntea riittävällä tarkkuudella.

Jos urakka kuulostaa suurelta, niin sitä se voikin olla, mutta alkuun on helppo päästä. Yritys voi ensimmäiseksi selvittää, että mitä tavaraa menee kaupaksi eniten ja selvittää kyseisen tuotteen vastuullisuus. Seuraava vaihe voi olla vaikka kysyä toimittajalta, että miten he ovat huomioineet vastuullisuutta. Puheet voivat olla sanahelinää, joten tehtaalla voi käydä tarkastamassa itse, miten asiat ovat tai käyttää ulkopuolista hankinnanasiantuntijaa. Tänä päivänä on myös erilaisia standardeja (esimerkiksi SA8000) ja yritysvastuujärjestelmiä (esimerkiksi amfori BSCI) joiden perusteella yrityksiä voidaan auditoida ja tietoja selvittää. Yhä useammat yritykset ovat sitoutuneet Yhdistyneiden kansakuntien Global Compact -yritysvastuualoitteeseen sekä toteuttamaan sen kymmentä perusperiaatetta, mitä vastuullinen hankinta myös osaltaan tukee.

Suurimmalla osalla yrityksistä Kiinassa, tai muuallakaan, ei ole kansainvälisistä vastuullisuusstandardeista mitään hajua, mutta se ei automaattisesti tarkoita sitä, että yritys olisi erityisen vastuuton. Se vain tarkoittaa sitä, että tällaisen yrityksen kanssa toimittaessa pitää olla tarkempi, jotta ei vahingossa päädy tekemään liiketoimintaa sellaisen taho kanssa, jonka tehtaalla työolot ovat vaaralliset ihmisille tms. Vastuullista hankintaa on myös toimittajien toimintaan vaikuttaminen siten, että he alkavat ottaa vastuullisuuskysymyksiä enemmän huomioon toiminnassaan. Ongelmilta ei pidä sulkea silmiä, koska ongelmien selvittäminen ja ratkominen on vastuullisuutta.

Onko yrityksesi vastuullinen? Yritysvastuun itsearviointi on sähköinen työkalu yrityksesi vastuullisen liiketoiminnan edelleen kehittämiseen. Maksuton työkalu tarjoaa yrityksellesi tilannekuvan vastuullistoiminnan nykytasosta, auttaa tunnistamaan kehityskohteita sekä mahdollistaa suoriutumisen vertailun muihin yrityksiin. Lisäksi työkalu tarjoaa käytännön vinkkejä yritysvastuun johtamiseen. Tee itsearviointi osoitteessa: https://www.vastuullisuusarviointi.fi/

PRD Group China Operations Support

Kiina vapaapäivät 2022

Manner-Kiinassa on tällä hetkellä 7 virallista lomapäivää tai -jaksoa. Viralliset lomat ovat samat vuodesta toiseen, mutta koska päivämäärät perustuvat perinteiseen kuukalenteriin, niin päivämäärät ovat eri vuosina eri ja viranomaiset ilmoittavat tarkat ajat joka vuosi. On tärkeä huomata, että Hongkongissa, Macaussa ja Taiwanissa on eri viralliset lomapäivät.

On tavallista, että virallisten lomien ympärillä vaihdetaan viikonlopuista vapaapäiviä lomien yhteyteen, jotta lomajaksoja voitaisiin näin venyttää. Lomien pituudet vaihtelevat jonkun verran tilanteesta riippuen. Esimerkiksi tehdastyöläisten lomat kiinalaisena uutena vuotena ovat pidemmät kuin toimistotyöntekijöillä.

Viralliset lomapäivät Kiinassa ovat vuonna 2022:

Loman nimiAjanjaksoKesto
Uudenvuodenpäivä1.—3. tammikuu3 päivää
Kiinalainen uusivuosi31. tammikuu — 6. helmikuu7 päivää
Haudanlakaisupäivä3.—5. huhtikuu3 päivää
Vappupäivä30. huhtikuu — 4. toukokuu5 päivää
Lohikäärmevenejuhla3.—5. kesäkuu3 päivää
Keskisyksynjuhla10.—12. syyskuu3 päivää
Kansallispäivä/kultainen viikko1.—7. lokakuu7 päivää

Source: http://english.www.gov.cn/policies/latestreleases/202110/26/content_WS617764f4c6d0df57f98e3d00.html

Juuri nyt kiinalaisen uudenvuoden lomat ovat alkamassa, mikä on kiinalaisille tärkein loma-aika. Useimmat tehtaat ovat keskeyttäneet toimintansa ja iso osa työntekijöistä on matkustanut kotikonnuilleen sukulaisia tapaamaan. Valitettavasti koronavirus-tilanne on edelleen herkkä, joten hallinto kannustaa ihmisiä välttämään matkustamista. Viime vuonna kiinalaisen uudenvuoden matkustelut eivät aiheuttaneet merkittävää nousua koronatartuntamäärissä. Toivotaan siis jälleen parasta, vaikka omicron-variantti saattaa tarjota ikävän yllätyksen.

PRD GROUP esittelyvideo

PRD GROUP on kansainvälisen liiketoiminnan asiantuntija Kiinassa, sijoittuneena Helmijoen suistolle, missä sijaitsevat mm. Guangzhou, Dongguan, Shenzhen ja Hongkong. Toimitusjohtaja Lasse Liukkonen esittelee yrityksen ja millaista toimintaa se harjoittaa.

Idänihme 5. jakso: Liikesuhteiden muodostuminen Kiinassa, vieraana Lasse Liukkonen

#idänihme-podcast: Liikesuhteiden muodostuminen Kiinassa, vieraana Lasse Liukkonen

Lasse Liukkonen esiintyi Etelä-Karjalan liiton #idänihme-podcastissa.

Viidennen jakson aiheena on liikesuhteiden muodostaminen Kiinassa. Lasse Liukkonen avaa, mitä ”guanxi” tarkoittaa ja mystifioidaanko sillä liikesuhteiden luomista Kiinassa? Miten löydetään luotettavia hankintakumppaneita tai myyntijakelijoita Kiinassa?

Jakson sanonta on 知己知彼,百战百胜。Sanonta löytyy Sun Tzen sodankäynnin taito -nimisestä kirjasta. Tunne itsesi, tunne vastustajasi, niin voittosi ei ole vaarassa. Bisnesyhteistyössä on Kiinassa, kuten muuallakin, kyse ihmisten välisestä yhteistyöstä, joten paras neuvo on: ”Tunne itsesi, tunne yhteistyökumppanisi ja tunne vastustajasi.”

Suomen ystävyyskaupungit Kiinassa

Kolmen suomalaisen kaupungin pormestarit tai kaupunginjohtajat delegaatioineen vierailivat yhtä aikaa Kiinassa ystävyyskaupungeissaan marraskuun lopussa. Matkat tapahtuivat pitkälti toisistaan tietämättä, mutta kaikilla määränpäinä oli ystävyyskaupunki.

Kiinassa liiketoiminta on edelleen usein valtio- ja virkamiesjohtoista, minkä vuoksi monilla aloilla liiketoiminnan käynnistämiseen tarvitaan suhteita paikallisiin poliitikkoihin ja virkamiehiin. Suomalaisilla yrityksillä ymmärrettävästi ei aina ole tarvittavia suhteita valmiina, jolloin ne on luotava.

Ehkäpä helpoin tapa suomalaiselle yritykselle päästä keskustelemaan asioista kiinalaisten poliitikkojen ja virkamiesten kanssa ovat erilaiset vienninedistämismatkat, edellyttäen matkan teeman olevan yritykselle sopiva. Tällaiset vienninedistämismatkat voivat olla esimerkiksi ministeri- tai pormestarivetoisia. Matkan ollessa pormestarivetoinen määränpää on yleensä ystävyyskaupunki, johon on toivottavasti luotu pitkäjänteisesti hyvät suhteet.

Ystävyyskaupunkisuhde otetaan Kiinassa tosissaan ja se on merkityksellinen yhteistyölle. Toimivat ystävyyskaupunkisuhde ei rajoitu pormestarien puheiden pitämisiin, mutta ei pidä myöskään kuvitella pormestarien hoitavan yrityksille liiketoimintaa. Pormestarin rooli on auttaa yrityksiä tapaamaan oikeita henkilöitä ja loput on kiinni yrityksestä.

Alla on lueteltu suomalaisten kaupunkien ystävyyskaupunkeja Kiinassa.

Kaupunki Suomessa Kaupunki Kiinassa Ystävyyskaupunkeja alkaen
Akaa Nanchang 1997
Espoo Shanghai 1998
Etelä-Savon maakunta Shaoxing Ystävyyssopimus 7.1.2014 alkaen
Helsinki Beijing Ei virallisesti ystävyyskaupunkeja, mutta harjoittavat erityistä yhteistyötä.
Hyvinkää Kunshan 2009
Inari Handan  
Jyväskylä Mudanjiang 1988
Jyväskylä Kunming Yhteistyösopimus alkaen 2005
Kajaani Jiujiang 2006
Kokkola Fushun 1996
Kotka Taizhou 2001
Kouvola Jinhua 2004. Ystävyyskaupunkitoiminta lakannut.
Kouvola Wenzhou 2007. Ystävyyskaupunkitoiminta lakannut.
Kuopio Pudong District, Shanghai 2012
Lahti Deyang 2000
Lahti Wuxi 2011
Oulu Hangzhou 2010
Riihimäki Suzhou  
Rovaniemi Harbin 2006
Salo Wuhan Yhteistyösopimus alkaen 2014
Satakunta Changzhou 2008
Tampere Guangzhou 2008
Turku Tianjin Yhteistyösopimus
Valkeakoski Nanchang 1997
Vantaa Jinan 2001
Varkaus Lu’an 2004

Voit ilmoittaa mahdollisista korjauksista ja lisäyksistä osoitteeseen info@prd.fi

Kiinalainen uusivuosi 2020

Kiinalainen uusivuosi 2020Kiinalainen uusivuosi on kiinalaisten tärkein juhla ja vapaa, mikä on verrattavissa länsimaalaisten viettämään jouluun. Kiinalaisen uudenvuoden ajankohta vaihtelee vuosittain, koska se perustuu perinteiseen kuukalenteriin. Vuonna 2020 kiinalainen uusivuosi alkaa lauantaina 25.1.2020. Viralliset juhlaan liittyvät vapaapäivät kestävät kuitenkin manner-Kiinassa 10 päivää, eli 24.1. – 2.2.2020. (Päivitys 27.1.2020: vapaita jatkettiin kolmella päivällä koronavirustilanteen vuoksi)

Liiketoiminnan kannalta on hyvä huomioida, että pitkä vapaa vaikuttaa mm. rahaliikenteeseen. Monissa yrityksissä, varsinkin tehtaissa, loma on huomattavasti virallisia vapaita pidempi, alkaen aiemmin ja jatkuen myöhempään. Tehtaiden tuotanto pääsee usein verkkaisesti käyntiin, kun työmiehet saapuvat sorvin ääreen joustavasti. Monet tehtaat myös suorittavat vuosihuoltonsa kiinalaisen uudenvuoden aikoihin. Lisäksi on myös tavallista, että ihmiset vaihtavat työpaikkaansa kiinalaisen uuden vuoden lomien jälkeen.

Vuodet on nimetty Kiinassa 12 eläimen mukaan ja vuosi 2020 on rotan vuosi.

Kiinalaisen uudenvuoden juhlintaan kuuluu:

  • Perheet matkustavat kotikyliinsä
  • Siirtotyöläisille voi olla vuoden ainoa mahdollisuus tavata perhettään
  • Runsaasti ilotulitteita ja papatteja
  • Ruokaa yltäkylläisesti, joka nautitaan yhdessä perheen ja suvun kanssa
  • Rahan antaminen punaisissa kirjekuorissa
  • Uudenvuoden shown katsominen televisiosta, mikä sisältää musiikkia ja komediaa

Kiinalaista uuttavuotta juhlitaan manner-Kiinan lisäksi Hongkongissa, Macaussa, Taiwanissa sekä muualla Aasiassa missä on paljon kiinalaisia. Myös muualla maailmassa juhla on huomioitu erilaisten tapahtumien muodossa.

Kiinalaisen uudenvuoden lomat aiheuttavat maailman suurimman vuotuisen väestönsiirron, joka kestää noin 40 päivää. Ajanjakson sisällä tehdään jopa 3 miljardia matkaa. Guangzhoun kaupungissa paikallinen valtion rautatiet vastasivat parhaimmillaan 20 miljoonaan puheluun tunnissa 8000 puhelinlinjalla. Mikäli suinkin mahdollista, matkustamista Kiinaan ja Kiinassa kannattaa välttää, koska koko liikenneverkoston kapasiteetti on äärimmillään. Myös hotelliyöpyminen on vaikeampaa ja kalliimpaa.

Kaikki kiinalaiset vapaapäivät 2020-vuonna Manner-Kiinassa: https://fi.prd.fi/blog/2019/kiinalaiset-vapaapaivat-2020/

PRD Group

Kiinalaiset vapaapäivät 2020

Kiinalaiset vapaapäivät 2020Kiinalaiset vapaapäivät 2022

Manner-Kiinassa on seitsemän virallista vapaata. Joskus ylimääräinen vapaapäivä tai vapaapäiviä lisätään kalenteriin keskellä vuotta, mutta se ei ole kovin tavallista. Kiinalaiset vapaapäivät vuonna 2020 ei tule luultavasti sisältämään tällaisia yllätyksiä.

Ennen vapaata tai vapaan jälkeen olevasta viikonlopusta voidaan ”lainata” vapaapäiviä ja liittää ne viralliseen vapaaseen, jotta ihmiset pääsevät nauttimaan pidemmästä lomasta. On siis mahdollista, että esimerkiksi lomaa edeltävä tai seuraava sunnuntai on normaali työpäivä.

Kiinalaisten virallisten vapaiden päivämäärät vaihtelevat vuodesta toiseen, koska ne noudattavat perinteistä kiinalaista kuukalenteria

Huomaa, että tällä sivulla aiheena on nimenomaaan Manner-Kiinan vapaapäivät, jotka ovat eri kuin Hongkongissa, Macaossa ja Taiwanissa.

Alla on lueteltu viralliset kiinalaiset vapaapäivät vuonna 2020:

Vapaan nimi Vapaapäivät Kesto Korvaavat työpäivät
Uudenvuodenpäivä keskiviikko 1.1.2020 1 päivä
Kiinalainen uusivuosi perjantai 24.1. – sunnuntai 2.2.2020* 10 päivää sunnuntai 19.1.
Qingming-juhla lauantai 4.4. – maanantai 6.4.2020 3 päivää
Vappu perjantai 1.5. – tiistai 5.5.2020 5 päivää sunnuntai 26.4. ja lauantai 9.5.2020
Lohikäärmevenejuhla torstai 25.6. – lauantai 27.6.2020 3 päivää sunnuntai 28.6.2020
Keskisyksynjuhla & kansallispäivä (kultainen viikko) torstai 1.10. – torstai 8.10.2020 8 päivää sunnuntai 27.9. ja lauantai 10.10.2020

* päivitys 27.1.2020: 3 ylimääräistä vapaapäivää lisätty koronavirustilanteen vuoksi.
Päivitys 10.2.2020: Paljon kansallisia, maakunnallisia ja paikallisia ”lisävapaapäiviä” ja rajoituksia. Tilanne pitää tarkastaa paikallisesti ja tapauskohtaisesti.

Virallisten vapaiden aikana kannattaa välttää kiinalaisissa turistikohteissa käymistä, koska ne ovat erittäin ruuhkaisia. Virallisten vapaiden aikana hotellimajoitus, matkustaminen ja pääsyliput voivat olla normaalia kalliimpia.

Varsinkin pitkät vapaat, kiinalainen uusivuosi sekä keskisyksynjuhla & kansallispäivä, vaikuttavat yritysten toimintaan, varsinkin työvoimaintensiivisillä tuotantoaloilla. Tehdastyöläiset aloittavan lomansa usein virallista aikaa aiemmin ja lopettavat myöhemmin. Tämä johtuu siitä, että tehdastyöläiset ovat kotoisin usein muista kaupungeista ja provinsseista ja pidempien lomien aikana heillä on mahdollisuus käydä kotona.

Lähde (kiinaksi): http://www.gov.cn/zhengce/content/2019-11/21/content_5454164.htm

PRD Group

Muutoksia yhteystiedoissa

China Operations Supportin sähköpostissa ja nettisivuissa on ollut ongelmia, jotka ovat johtaneet siihen, että päätimme laittaa sähköpostit ja nettisivut kokonaan uusiksi, uudella nettidomainilla.

Lähitulevaisuudessa tulemme vaiheittain korvaamaan chinaops.fi-domain uudella, joka on prd.fi. PRD on lyhenne englanninkielisistä sanoista Pearl River Delta eli Helmijoen suisto. Tämä on maantieteellinen alue Etelä-Kiinassa, jossa sijaitsevat mm. Hongkong, Guangzhou ja Shenzhen, eli siis kotikenttämme.

Sähköpostiosoitteemme tulevat olemaan etunimi.sukunimi(*)prd.fi -muotoa ja lisäksi käytössä ovat yleinen sähköpostiosoite info(*)prd.fi sekä laskutusta varten invoice(*)prd.fi

Uudet nettisivut tulevat olemaan osoitteessa: https://prd.fi/

Yrityksemme pankkiyhteystiedot ja puhelinnumerot säilyvät ennallaan.

Samalla uudistamme myös brändiämme, alkaen uudesta logosta, joka on tässä alla.

PRD Group - China Operations Support

Kiina-yhteensopivat nettisivut

Kiinalaisten kanssa kauppaa tekevät yritykset tarvitsevat luonnollisesti kiinankieliset nettisivut. Kiinassa pitää miettiä myös tarkemmin millaista sisältöä julkaisee. Oletan edellisten seikkojen olevan arvon lukijan tiedossa, enkä kirjoita niistä tämän enempää.

Käsittelenkin tässä sen sijaan teknisiä seikkoja, jotka on oltava kunnossa jos haluaa edes yrityksen englanninkielisten sivujen olevan kiinalaisten käytettävissä. Kiinassa estettyjen palvelujen käyttö yrityksen sivustolla ei välttämättä estä sivun käyttöä Kiinasta käsin kokonaan, mutta saattaa tehdä sivuston käytöstä hidasta, epävarmaa ja antaa siten yrityksestä huonon vaikutelman.

Useat tunnetut länsimaiset sivustot ja palvelut eivät toimi Kiinassa. Näihin lukeutuvat mm.:

  • Google
  • Facebook
  • Youtube
  • Twitter
  • WordPress.com
  • Blogspot
  • Dropbox

Jotta nettisivu toimii varmasti, tai paremminkin varmemmin, on kaikki yllä mainitut ja muut estetyt palvelut poistettava sivustolta käytöstä. Tämä on usein helpommin sanottu kuin tehty, koska esimerkiksi Googlen palveluja käytetään hyvin suurella osalla nettisivustoista. Googlen palvelut eivät välttämättä näy helposti ulospäin, koska Googlea saatetaan käyttää mm. kävijäseurantaan (Google Analytics), mainosten esittämiseen (Google Adwords) tai fonttien lataamiseen ja esittämiseen (Google Fonts) sekä moneen muuhun.

Youtubeen ladattujen videoiden käyttö on syytä unohtaa saman tien ja käyttää omalle palvelimelle ladattuja videoita tai käyttää kiinalaista Youtuben vastinetta (Youku).

Erilaiset estettyjen sivustojen ja palvelujen tykkäys- ja jakamis-napit on syytä jättää niin ikään pois.

Suosittu blogisivusto WordPress.com ei toimi Kiinassa, mutta sen käyttämä WordPress-ohjelmisto sen sijaan toimii, kunhan sen asentaa yrityksen omalle palvelimelle. Tämäkin artikkeli on julkaistu WordPress-ohjelmalla ja toimii myös Kiinassa. WordPress käyttää oletuksena joitakin Googlen fontteja, mitkä on siis poistettava käytöstä, jos haluaa sivuston toimivan sujuvasti myös Kiinassa. Tämä onnistuu esimerkiksi Remove Google Fonts References -lisäohjelmalla (plugin).

Monet suomalaistenkin yritysten nettisivustot tukeutuvat suuresti Kiinassa estettyihin verkkopalveluihin, koska Facebook ja Googlen tuotteet ovat niin suosittuja. Tällaisessa tapauksessa yrityksen kannattaa julkaista nimenomaan Kiinaa varten optimoidut sivut omalla alidomainilla esim. cn.yritys.fi kun muut sivut ovat osoitteessa yritys.fi. Tällaisella menettelyllä eri tekniikat ja menettelytavat eivät häiritse toisiaan, vaikkakin tuottavat ylimääräistä vaivaa sivuston ylläpitäjälle.

Jotta kiinalaiset kirjoitusmerkit sekä skandinaaviset ja vaikkapa kyrilliset kirjaimet toimivat varmimmin, on syytä käyttää Unicode-merkistöä (UTF-8), jolla voidaan esittää lähes kaikki maailman kirjoitusmerkit. Tämän pitäisi olla kaikille sivustoille itsestään selvää tänä päivänä.

Sivustoa pitää myös toki testata. Testattaessa on huomioitava myös, että Windows XP ja Microsoft Internet Explorer 6 ovat edelleen suosittu yhdistelmä Kiinassa.

Jos sivustosi on kovin raskas tai sivustollasi vierailee kiinalaisia suuret määrät, niin sivustoa ylläpitävän palvelimen siirto Kiinaan tulee ajankohtaiseksi jossain vaiheessa. Kiinan internetyhteydet ovat nopeat maan sisällä, mutta kansainväliset yhteydet ovat puolestaan heikot.