Kiina vapaapäivät 2024

Manner-Kiinassa on vuosittain 7 virallista lomapäivää tai -jaksoa. Viralliset lomat ovat samat vuodesta toiseen, mutta koska päivämäärät perustuvat perinteiseen kuukalenteriin, niin päivämäärät ovat eri vuosina eri ja viranomaiset vahvistavat tarkat päivät vuosittain.

Viralliset lomapäivät Kiinassa ovat vuonna 2024:

Loman nimiAjanjaksoKesto
Uudenvuodenpäivä30. joulukuu—1. tammikuu3 päivää
Kiinalainen uusivuosi10. helmikuu—17. helmikuu8 päivää
Haudanlakaisupäivä4.—6. huhtikuu3 päivää
Vappupäivä1.— 5. toukokuu5 päivää
Lohikäärmevenejuhla8.—10. kesäkuu3 päivää
Keskisyksynjuhla15.—17. syyskuu3 päivää
Kansallispäivä/kultainen viikko1.—7. lokakuu7 päivää

Kiinan valtioneuvosto suosittelee, että työnantajat tarjoaisivat kiinalaisen uudenvuoden aaton, perjantai 9. helmikuuta 2024, vapaaksi.

Huomaa, että Hongkongilla, Macaulla ja Taiwanilla on omat lomapäivänsä.

Manner-Kiinassa on tavallista, että virallisten lomien ympärillä vaihdetaan viikonlopuista vapaapäiviä lomien yhteyteen, jotta lomajaksoja voitaisiin näin venyttää. Lomien pituudet vaihtelevat jonkun verran tilanteesta riippuen. Esimerkiksi tehdastyöläisten lomat kiinalaisena uutena vuotena ovat pidemmät kuin toimistotyöntekijöillä, koska kiinalainen uusivuosi saattaa olla työntekijän ainoa mahdollisuus käydä kotikylässää sukulaisia tapaamassa.

Lomapäivät vapaapäivät Kiinassa 2024

Lähde: Kiinan valtioneuvosto https://english.www.gov.cn/policies/latestreleases/202310/25/content_WS65387be8c6d0868f4e8e0a04.html

PRD Group