Kiinan tärkein vuosittainen juhla on keväänjuhla eli tutummin kiinalainen uusivuosi. Tässä artikkelissa emme käsittele kulttuurisia seikkoja, vaan mitä on hyvä tietää, jos ostaa Kiinasta tavaraa tai harkitsee liikematkaa Kiinaan kiinalaisen uudenvuoden aikoihin.
Lue myös artikkelimme vapaapäivistä Kiinassa vuonna 2024.
Mitä kiinalainen uusivuosi tarkoittaa liiketoiminnan kannalta:
- Työntekijät viettävät lomaa vähintään 10.–17.2. Varsinkin tehdastyöntekijät lomailevat pidemmän aikaa, koska monille kiinalainen uusivuosi on ainoa pitkä loma, jonka aikana voi viettää aikaansa sukulaisten kanssa kotikylässään.
- Logistiikka voi puuroutua ennen lomien alkamista ja satamissa on kiirettä. Varmista siis, että tuotteesi lähtevät tehtailta liikenteeseen ajoissa.
- Kaikki liikennevälineet ovat täynnä jo ennen loman alkamista, kun ihmiset suuntaavat kotikyliinsä juhlaa viettämään. Vältä tuolloin matkustamista, mikäli mahdollista.
- Lennot ja hotellit ovat loma-aikoina ja ruuhkahuippuina kalliimpia.
- Useammat ihmiset vaihtavat työpaikkaa kiinalaisen uudenvuoden alussa.
- Tehtaat eivät välttämättä tiedä, kuinka paljon heillä on työntekijöitä lomien loputtua.
- Tehtaiden huoltoseisokkeja aikataulutetaan kiinalaisen uudenvuoden lomien yhteyteen, varsinkin jos tuotannon alasajo ja/tai ylösajo ei käy kädenkäänteessä (esim. keramiikkateollisuus)