Lasse Liukkonen
Lasse Liukkonen, 40, on toimitusjohtaja sekä johtava konsultti PRD Groupissa. Hän arvioi asiakkaan tilanteen ja suunnittelee toimivan ratkaisun asiakkaan tilanteeseen. Sama ratkaisu on harvoin paras jokaiseen tilanteeseen, joten jokainen tilanne selvitetään ja ratkaistaan tapauskohtaisesti.
Aiemmin Liukkonen toimi useissa tehtävissä, jotka liittyivät markkinoille menoon, yrityksen perustamiseen, liiketoiminnan käynnistämiseen, aineettoman omaisuuden suojaamiseen, ja projektien johtamiseen. Edellä mainittu kokemus on karttunut Kiinassa vuodesta 2006 alkaen. Nyt tämä yli vuosikymmenen kokemus tarjotaan asiakkaiden hyödynnettäväksi, jotka ovat tosissaan liiketoiminnan tekemisessä Kiinassa ja haluavat välttää tavalliset ongelmat. Huomisen menestyksen pohja rakennetaan tänään.
Liukkonen toimii Etelä-Kiinan suomalaisen kauppakamarin puheenjohtajana sekä Hongkongin suomalaisen kauppakamarin hallituksen jäsenenä. Hänellä on tutkinto kansainvälisessä liiketoiminnassa ja johtamisessa. Parhaillaan hän asuu Guangzhoussa, Etelä-Kiinassa, lähellä Hongkongia.
Liukkonen on erikoistunut seuraaviin aiheisiin:
- Yrityksen perustaminen ja hallinto Hongkongissa ja Kiinassa
- Kiinan markkinoille meno ja strategia
- Hankinta Kiinasta
Lasse Liukkosen yhteystiedot
Puhelin/WhatsApp/WeChat: +86 136 0289 6512 (Kiina)
Puhelin: +852 5428 4220 (Hongkong)
Sähköposti: Lasse.Liukkonen@prd.fi
LinkedIn-profiili: www.linkedin.com/in/lassekliukkonen/
Lasse Liukkonen mediassa
- A-studio, 28.11.2022: Kiinan koronaprotestit. Keskustelemassa Kiinassa asuva toimitusjohtaja Lasse Liukkonen PRD Groupista ja professori Lauri Paltemaa Turun yliopistosta.
- Helsingin Sanomat, 13.6.2021: Koko työelämä WeChatissa ja päiväunet toimistolla – tältä kiinalainen työelämä näyttää suomalaisen silmin
- Helsingin Sanomat, 10.4.2020: HS:n haltuun saamat Huoltovarmuuskeskuksen luvut paljastavat, miten vähän Suomen valtiolla oli kasvosuojaimia koronakriisin iskiessä päälle
- Kauppalehti, 4.4.2020: ”Tässä juuri järjestelen 500 000 hengityssuojaimen tilausta Suomeen” – Massaostoja Kiinasta vaikeuttaa saatavuus ja liikkeellä olevien huijareiden määrä
- Helsingin Sanomat, 15.2.2020: Suomalainen selviää hevillä ja meditaatiolla
- Kauppalehti, 20.6.2019: Pahin Kiina-huuma on ohi, maahan yrityksen perustanut Lasse Liukkonen sanoo: ”Kiinaan ei pidä perustaa yritystä päähänpistona”
- Hyvän Mielen Apteekki -lehti, 25.5.2020: Hyvän Mielen Apteekki hankki itse kasvomaskit Kiinasta